Työpajatoiminta käynnistyi tiistaina 31.1 Kick off- tapahtumalla Teamsin kautta. Linjoilla oli monialainen joukko aiheen parissa työskenteleviä ammattilaisia ja aiheen pariin virittäydyttiin yhteisesti keskustellen ja ajatuksia jakaen.
Alkuun käytiin läpi, mitä ajatuksia tämänhetkiset käytännöt ja toimintatavat nuorten painon hallinnan tukemiseksi herättävät. Yhteisessä keskustelussa pohdittiin, mitkä käytännöistä ovat toimivia ja minkälaisia haasteita työskentely aiheen parissa on tuonut esiin.
Keskustelussa korostettiin, että nuoren kohdalla on hyvä puhua kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemisesta, ei niinkään puuttua pelkkään painoon. Keskusteluissa todettiin, että painonhallinnan kysymyksissä nuoren kohdalla on hyvä lähteä liikkeelle siitä, mikä omassa ja koko perheen ruokakäyttäytymisessä toimii ja pyrkiä lisäämään sitä eikä niinkään rajoittaa ruokavaliota tai ruokatottumuksia. Nuoren kohdalla erityisen tärkeä merkitys on läheisten, kuten perhe ja kaverit, esimerkillä.
Keskustelussa pohdittiin, että asian ympärille kaivataan vaikutuskanavia, jotka tavoittavat nuoret tehokkaasti ja vaivattomasti. Virallisten kanavien valistuksella ja informaatiolla (esim. terveyskasvatus) ei niinkään ole vaikutusta nuoren käyttäytymiseen vaan tarvitaan sopivia esikuvia, jotka välittäisivät tietoa hyvinvoinnista ja painon hallintaan vaikuttavista tekijöistä nuorten kielellä nuorten käyttämissä kanavissa. Aiheen ympärille kaivataan esimerkiksi aktiivisia somevaikuttajia, jotka välittäisivät positiiviseen sävyyn terveyttä edistävää viestiä (esim. kouluruokailun tärkeys ja terveellisyys). Myös monialaista keskustelua aiheen ympärillä kaivataan nykyistä enemmän. Nyt viestintä eri ammattiryhmien välillä jää paikoin liian hataraksi, joten sen tehostaminen on varmasti yksi avain monialaisen työskentelyn tehostamiseksi.